Lemmikkikuvausta jo toista vuosikymmentä!

Yritysesittely

Eläinten Koulukuvaus on luotu yhdistämään kaksi unelma-ammattia; työn eläinten parissa sekä valokuvauksen! 

Olen media-alan koulutuksen saanut eläintenhoitaja. Aloitin lehtikuvaajana vuonna 2010 ja siitä eteenpäin toimin mm. koulukuvaajana. Ensimmäisen yritykseni perustin vuonna 2011 ja tuolloin järjestettiin myös ensimmäiset Eläinten Koulukuvaukset - tosin nimi vakiintui vasta muutamaa vuotta myöhemmin. 

Lemmikkistudio

2013 perustin ensimmäisen studioni ja tarjosin laajemmin erilaisia kuvauspalveluita. Sittemmin keskityin vain lemmikkikuvauksiin ja Eläinten Koulukuvauksen oma studio oli vuoden verran Helsingin Maunulassa.

Tällä hetkellä majoitun Nurmijärvellä ja kotistudio palvelee tarvittaessa. 

Lapsikuvaukset

Nyt omien lasten myötä olen palannut myös lapsi- ja perhekuvausten sekä päiväkotikuvausten pariin! 

Lapsikuvaukset toteutan Kuvakauris-toiminimellä. Löydät lisätietoa osoitteesta: www.kuvakauris.fi 

Kuvaan erityisen mielelläni pieniä päivä- ja perhekerhoja.

Lapset ovat tervetulleita myös lemmikkikuvauksiin, joko lemmikin kanssa tai ilman!

Liikkuva Lemmikkipuisto

Kotona kiireisenä pitävät lasten lisäksi omat lemmikit; koirat, kanit, kanat, ankat sekä kaksi vuohta. Lisäksi kasvatan pienimuotoisesti marsuja. 

Kuvausten ohessa tulen tarjoamaan lemmikkivieraita leikkipuistoihin ja lasten tapahtumiin. Toiminta on tarkoitus käynnistää kesällä 2026.

Kotistudiolla kuvatessa omat eläimet ovat eri tiloissa, mutta kuvattavien tulisi sietää pieniä lapsia.

Toimistoajat

Olen tällä hetkellä hoitovapaalla, joten eläinkauppakuvauksia järjestetään harvemmin. Samasta syystä en ole päivittäin tavoitettavissa. 

Parhaiten tavoitat sähköpostitse! 

elaintenkoulukuvaus@gmail.com